Nyy eletä kummalist aikka. Uutissi tule alvariis joka tuutist, et o viruksi liikkel. Josta epiremiast hölötettä, ku hyäkkä tän. Täsä ny miätityttä, et onk täsä kukka turvas. Ja kosk se meijä tuppa sit tule oikke. Meijä ove ja akkuna ova ainaki visuste lukus.
Ei uskal eres aivasta, jos vaik ruppe räkkä tulema valla juaksemal. Ja sikku keskel naama onki yhtäkki kärs, ni alkkak sit muistuttama sikka ja potte sitä uut tautti. Tai jos neestuuki kans pyyhki räkkä ja onki kasvanu nok, ni onk see sit simmost lint'tautti. Merkillist. Et pare o ku ei eres hunteerakka pärskiväs. Ankeleikist o vaa juatava lämmyst ja vartto et tauri kulkeva meijä paka ohitte. Nyy onki mialust juamist, ku puareis o taas klökiki.
Mut ol mul vähä assiaki. Mee varrotti meijä loukku supei, ku meinatti et nee meil päi kulkkeva. Ja erellispäiv olki louk laukenu. Mut ei ollukka mikkä supi. Ol must ja piän. See ol mink. Kaike mailma peroi nurkis pyäriki. Ei tart hunteera, mihe linnu ova kaik telaunu siit mettämpualt. Täytty viäl kumminki mainosta, et see mink ei kyl enä nuust yhtä linttu.
Et tämmöt.
