Vert ja rämmäli

Nonni.
Yks isänt ol kerra kyttämäs simmoses kopis kettut. Mut emmää tiär, johtusiks see erellisest yäst, vai mist, et äij ol nii väsyny olevinas. Jos sen muij ol valvottannu. Mut kumminki see äij nukaht sin koppisas. Ja ku hää vähä havattus, ja kattos haaskal päite, ni ket ol siin hollil. Kauhja pahas asennos hää joutus ampuma, ku ei mittä kolinat voinu pittä. Hauliko pääl ol kiikar... ja see vähä osus äijä otta, mut ei mittä. Ket kyl putos paikkasas. Hää o kumminki ollu kytiksel vast nii vähä aikka, et hää hunteeras jatkavas siäl viäl. Piäne aja peräst tuntus, et naamvärkis valu jotta alaskesi. Äij kaivo taskujas ja löyski jonku räti. Sil hää pyhkis lärvitäs.
Ku aikas ol viäl kopis istunu eikä mittä muit elukoi enä tullu, ni hää läht ket käres kävelemä kot päite. Ja välil ain hää pyhkis sem räti kans naamatas. Sikku hää lopultas men tuppa, ja emänt ol viäl hereil, ni muij huus ja nauro yhtaikka.
Mikä perkel siält ovest tul. Äijä naam ol nii täys valkossi krämmäli, ettei näyttänyt tutult miähelt ollenka.
Kiikar ol osunu otta, ja otas ol kauhja vek. Äij ol enne koppi menot ottanu mukkasas valkose liina, mil pyhkisis sitä kopi akkuna. Näkke kato klasist paremmi ulospäi, mut nyy hää olki pyhkiny sil naamatas. Vert ol valunu jokapualel naamat, ja siit rätist ol takertunnu kiine kauhjoi valkossi krämmäli. Äij ol veres ja valkoses nöhtäs. Ei siin emäntkä voinu ku pyhki silmkulmias nauru jälkke ku miäs ol iha ku joulpuk. Häne ikioma puk. Viimettepääl viksu näköne mettämiäs.
Mut tul kumminki ket. Ei siin sit mittä.

Sepalus auk

Mää kuuli tänämp yhrelt Kekelt häne kyyhkyjahrist täsä syksyl.
See ol simmone päiv, et hänel ol vähä hapone olo ku erellisel ehtol ol tullu kilisteltty muutki ku tyhji klasei. Vallam pal ol kropas tärinä pääl, mut hää meinas et kyyhkypassis voi täst taurist paranttu. Sin hää sit men, ja hivut ittes yhte puska seisoma ja rupes vartoma linnui. Ol hiljast ja äij hunteras kaikemailma tyhjämpäivässi assioi. Yhtäkki hää huus ku syätävä ja hyppäski oikke paikasas. Lint lens juur siihe häne puskasas ja peljät pahapäiväsest. Äij ol nii omis ajatuksis, et kyyhkyne pääs peljättämä. See lint kyl men menojas ku miäs karjus siim puska juurel.
Sit Kekest rupes tuntuma, et munuaise herävä henkki ja hää läht vähä kulkkema välil. Sii hää kävel etteskesi pys seljäs.
Askela veivä hänt yhre laro tykö. Siin seinä viäres hää sit meinas et heittä kepillise vet, ni o mukavamppa taas mennä takas passi. Ei mittä. Kus lens kaares ja olo rupes helpottama, mut juur sillo näkys kyyhkyssi eres. Mitä helkut hää nyy tekke! Häne pivos ol iha muhal ku liipasimel. Mettämiäs o mettämiäs. Hää jät vehke sihe sepalukse ulkopual ja ot pyssy seljäst. Ampus yht linttu ja selvän tek. Iha hiuka hää kumminki kattos ympäril, et näkik kukka. Ei nähny, mut ols see ollukki valla eriskummalline näky. Äij seisso sepalus auk, vehke valtoimena, pys käres. Vaik sai hää sentä yhre kyyhkyse. Mun miälest täsä o iha hyväki opetus. Kaik suju ja onnistu, vaikk ei ain iha oppikirjam mukka menekkä.
Keke o kyl it varma sitä miält, et krapulas o pare olla koto ja iha vällyje al vaa.
Et simmot.

Merkillist

Nyy eletä kummalist aikka. Uutissi tule alvariis joka tuutist, et o viruksi liikkel. Josta epiremiast hölötettä, ku hyäkkä tän. Täsä ny miätityttä, et onk täsä kukka turvas. Ja kosk se meijä tuppa sit tule oikke. Meijä ove ja akkuna ova ainaki visuste lukus.
Ei uskal eres aivasta, jos vaik ruppe räkkä tulema valla juaksemal. Ja sikku keskel naama onki yhtäkki kärs, ni alkkak sit muistuttama sikka ja potte sitä uut tautti. Tai jos neestuuki kans pyyhki räkkä ja onki kasvanu nok, ni onk see sit simmost lint'tautti. Merkillist. Et pare o ku ei eres hunteerakka pärskiväs. Ankeleikist o vaa juatava lämmyst ja vartto et tauri kulkeva meijä paka ohitte. Nyy onki mialust juamist, ku puareis o taas klökiki.

Mut ol mul vähä assiaki. Mee varrotti meijä loukku supei, ku meinatti et nee meil päi kulkkeva. Ja erellispäiv olki louk laukenu. Mut ei ollukka mikkä supi. Ol must ja piän. See ol mink. Kaike mailma peroi nurkis pyäriki. Ei tart hunteera, mihe linnu ova kaik telaunu siit mettämpualt. Täytty viäl kumminki mainosta, et see mink ei kyl enä nuust yhtä linttu.
Et tämmöt.

Linnui

Tää o yks perjanta päiv kerra Kuusamos, simmosel vuarel ku ol oikke pal lintui.
Lähretti menemä mettä aamul kahreksa jälkke.
Ol vähä tiatto, et linnu ova siäl päi ku katota Kuusamost niinku ittä.
Sitä tiatto mee sit uskotti, vaik siäl ol enne ollu aik huanoste lintui.
Siäl sit oltti ensmäste joukos ja lähretti tallustama mettämpual.
Koir ol intto täys ja rupes hakema het aika laajaste.

Ja ku koir ol ollu tarppe kaua pois jalvoist, ni koitetti tiarotust.
Vähä ku pilli piippas, ni koir tul tiatto tuama. Lintui o.
Sin päi sit mentti ku koir meitti vei. Ja hianoste veiki.
Sit kuultti ku lint lens, mut meinatti et niit o varma enemp.
Ja nii oliki.
Meitti oli miähityst oikke nel pyssyje kans, ja ku erest läht taas
lint lentto ni Tahvanaise paikkali puhus ja poikteer ol tontis.
Koiral ei siin jäänykkä muut homma sit ku linnu noutamine. Ja kyl ol koir miälisäs ku tuat tulost häne tyäs. Ja miälisäs ol Tahvanainenki. Ku pik poik. Naam nii sinkil.

Sualistamise jälkke jatketti matka, ja tultti simmose sua reuna.
Siin näkys maas tuaret hirvempaska, ja lämmyse makupaika. Siit ol lähteny pakko meitti vähä isomma eluka. Ja isommast elukast tul miäle, et nähti me karhumpaskaki, ja yks kalvattu poro,mist ei ollu ku luu jäljel. Simmost elämä siäl samas metäs meijä kans.

Aamupäiväm pual pistetti tervast palama, ja saatti siin makkara lämmyseks.
Vähä leippä ja kahvet termuksest. Kyl ol taas kupu ravitu olone.

Sikku mentti kumminki viäl mettä, ni koir tul koht tiarottama, et o lintuiki.
Ei meek kyl päästy likikä, ku lähtivä lentto. Nee riako oliva vanhhoi ja viissai.
Piäne aikka siin hunteerattinki, ennenku päästetti koir uuresta irt.
Kävi sit simmot, el lint karkottus, ku koir ol tulemas meit päi.
Ei ollu see riak viäl ehtiny paikasas liikkuma, ku ei haissu koira nokka yhtikä.

Hetkempääst ol koiral taas jotta tiatto linnuist, ja mee käveltti pyssy ojos hollil.
Lintui läht lentto ja yks ol iha kako, ku lens puuhu sihe Tahvanaise ette.
Ei siin ollu linnul sit mittä mahrollisuuksi ku äijäm paikkali laulo.
Lint tul tontti. Koiralki kest kappala aikka, enneku hää ymmärs et see lint ei enä len. Enssi hää vähä sitä seisoski. Mut lopultas hää ot suuhusas ja toi isännäl. Istuvaltta luavutti niinku kuuluki.
Sit lährettinki kävelemä jo autol päite.
Siin ku käveltti hiljaksi, meijä viärest läht puust yks lint lentto. Mul pys seljäs ja isännäl varmistin vääräs asennos. Simmot sai seeki lint jatka lentämistäs.
Ehtol tul verkoil taas viis siikka. Niit ei ny syätykkä ku ol määrä mennä laittama viäl muikverko. Muikui tuliki reilu kol kilo naftis tunnis. Ei huano iltapala sauna jälkke. Ja kaveriks ol Tahvanaise tuama lihakuk. Aika makkia.

Iha alkku

Eletti viäl sillo simmost aikka, et mää sanosi, ettem mää ainaka ikä mettäst.
Enkä ota pyssy kätte.
Mukku kappala aikka ol kuluni ni
määki vähä innostusi.
Ja iha sitä vaste ku muu ei kukka sihe pakottanu.
Mää kulji mettäs muitte muka, ja imesi raitist ilma vaa.
Ja oti mukka ain oikke makkia eväst.
Mää nauttisi katto ku koir tek hommi. See hak linnui. Ja kyl vaa löyski.
See seis niit, ja ajo käskyst sit lentto. Mää laiti tilantte taltte vireol, ja
isänt ampus pyssyn kans. Usse hää ampus vaa ilma, jos oltti vaa reenamas, mut sit jos oltti oikke torellisis toimis, ja koir pelas oikke hyvi,
ni vois siit koitta purottakki.
Tämmöt mul men mettäs mont vuat. Mää jäi koukku. Mää kuunteli toissi, ja jotta vissi oppentusinki, ku mää suariti simmose kortinki oikke.
Mut jos tot puhuta ni enne mää jo kiakoi rupesi ampuma raral.

Mut nyy mää ole ollu monel vuarel jo jahriski.
Viime vuaki ku mää oli kyyhkystämäs,
simmossi sepelei,
ni ku mää ampusi ja sai välil alaski,
ni koir hak. Ja sai ain palkaks vähä leippä.
Sikku käviki simmot, et mää e sit iha joka kert osunukka, vaik paukat.
Ni tiäräkte mitä koir sit tek.
See men suara sin leipäpussil. Ja söi kaik kappala.
Hää kato meinas, et ei ol häne vika.
Jos äm ei osu, ni hää saa kumminki leipäs.
Ja sai kans.
Et tämmöt.

Periny

Mul o vähä mettästys veriski.
See varma juantta vähä kaukemppa.
Kato ku mun pap ol mettämiäs.
Hää ampus kerranki oikke hyväl kuutamol rusakko vinti akkunast.
Hää osuski.
Mut hää osus vaa telkkari antennijohto.
See men poik.
Rusak men menojas.
Et tämmöt.