Mää kuuli tänämp yhrelt Kekelt häne kyyhkyjahrist täsä syksyl.
See ol simmone päiv, et hänel ol vähä hapone olo ku erellisel ehtol ol tullu kilisteltty muutki ku tyhji klasei. Vallam pal ol kropas tärinä pääl, mut hää meinas et kyyhkypassis voi täst taurist paranttu. Sin hää sit men, ja hivut ittes yhte puska seisoma ja rupes vartoma linnui. Ol hiljast ja äij hunteras kaikemailma tyhjämpäivässi assioi. Yhtäkki hää huus ku syätävä ja hyppäski oikke paikasas. Lint lens juur siihe häne puskasas ja peljät pahapäiväsest. Äij ol nii omis ajatuksis, et kyyhkyne pääs peljättämä. See lint kyl men menojas ku miäs karjus siim puska juurel.
Sit Kekest rupes tuntuma, et munuaise herävä henkki ja hää läht vähä kulkkema välil. Sii hää kävel etteskesi pys seljäs.
Askela veivä hänt yhre laro tykö. Siin seinä viäres hää sit meinas et heittä kepillise vet, ni o mukavamppa taas mennä takas passi. Ei mittä. Kus lens kaares ja olo rupes helpottama, mut juur sillo näkys kyyhkyssi eres. Mitä helkut hää nyy tekke! Häne pivos ol iha muhal ku liipasimel. Mettämiäs o mettämiäs. Hää jät vehke sihe sepalukse ulkopual ja ot pyssy seljäst. Ampus yht linttu ja selvän tek. Iha hiuka hää kumminki kattos ympäril, et näkik kukka. Ei nähny, mut ols see ollukki valla eriskummalline näky. Äij seisso sepalus auk, vehke valtoimena, pys käres. Vaik sai hää sentä yhre kyyhkyse. Mun miälest täsä o iha hyväki opetus. Kaik suju ja onnistu, vaikk ei ain iha oppikirjam mukka menekkä.
Keke o kyl it varma sitä miält, et krapulas o pare olla koto ja iha vällyje al vaa.
Et simmot.
